Netti on ollut täynnä toinen toistaan hirvittävämpiä tarinoita siitä, mitä Epsteinin asiakirjoista tällä kertaa paljastui: lasten sukuelinten mittaamista, raiskauksia, murhia, pahoinpitelyjä… Tapoja, joilla nainen ja tyttö on ollut pelkkä loppuunkulutettava ja tuhottava tavara. Some tuntuu tällä hetkellä oksettavalta villiltä länneltä mitä kuvottavinta väkivaltaa, jonka tarinoiden pyörteissä keskiverto käyttäjä tuntee olonsa sekopäisen järkyttyneeksi ja vainoharhaiseksi. Mikä on totta, mikä ei? Jos niin hirvittäviä asioita kuin luemme ja näemme on todella ja oikeasti tapahtunut, miksei tämä ole ykkösuutinen aivan kaikkialla? Jos ei ole, miksi tällaisilla hirveyksillä mässäillään kuin ne olisivat viihdettä?

Epsteinin asiakirjojen julkaisu täysin mahdottomana massana ja niistä kädenlämpöinen uutisointi uhrien oikeudet ohittaen tuntuu kaasuvalotukselta: se ajaa epäilemään mielenterveyttään. Tietysti tässä ei sinänsä ole mitään uutta väkivaltaa kokeneille tai naisille ja naisiksi kasvatetuille ylipäätään. Meitä pyritään usein kaasuvalottamaan juuri väkivaltaan liittyen. Sitä tekevät sekä yksilöt että kulttuuri, jossa kasvamme.

Mutta mittakaava. Että tämäkään – tämäkään! – ei riitä repimään alas sitä hyvä veli -verkostoa, joka suojelee raiskaajia, kunhan heillä on riittävästi rahaa ja vaikutusvaltaa. Kyse ei ole pelkästään Yhdysvaltain eliitistä vaan kansainvälisestä.

Missä ovat seuraukset? Missä on uutisointi, joka purkaa kahden vuosikymmenen raiskausrikollisuuden mahdollistaneen kulttuurin ja laittaa tekijät vastuuseen? Mitä mahdollisuuksia on yhdelläkään meistä luottaa enää järjestelmän suojeluun, kun seurauksia ei tule edes tällaisesta?

Kaikki tämä kasaantuu Trumpin uudelleenvalinnasta syntyneen naisten pelon päälle. Your body, my choice -hokema trendasi silloin somessa ja kaikki mitä Yhdysvalloissa on sen jälkeen tapahtunut esimerkiksi aborttioikeuden kiristämiseen liittyen vahvistaa ilmeisen someprovokaation takana olevan vankan todellisuuspohjan. Kirjoitin tuolloin, että Trumpin poliittinen menestys on monella tapaa raiskauskulttuurin voitto. 

Epsteinin asiakirjat ovat painajaismainen oppikirjaesimerkki juuri raiskauskulttuurista.

Väkivaltaa väkivallan perään

Vaikka olemme tienneet Epsteinin ihmiskaupan hirveyksistä jo vuosia, viime viikon perjantaina Yhdysvaltojen oikeusministeriö julkaisi tähän mennessä suurimman Epstein-materiaalimassan. Se sisälsi yli kolme miljoonaa asiakirjaa ja tuhansittain videoita ja valokuvia. Sekä yli sadan uhrin nimiä ja henkilötietoja, mukaan lukien 31 alaikäisen uhrin. Materiaalin joukossa oli myös lähes 40 alastonkuvaa, joista pystyy tunnistamaan naisten ja teinityttöjen kasvoja.

Yksi itseäni eniten järkyttäneistä asioista tässä viimeisessä tiedostojen julkaistamisessa onkin ollut se, miten jälleen uhrien oikeudet, heidän hyvinvointinsa ja toipumisensa näytti olevan sivuseikka. Miten on jum&%#€ta mahdollista, että valtiollinen toimija julkaisee uhrien tunnistettavia nimiä, yhteistietoja ja alastonvalokuvia verkkoon? Tällaisissa asioissa ei saa tapahtua virheitä.

Naiset ja tytöt, jotka olivat kärsineet jo sanoinkuvaamatonta tuskaa aiheuttaneesta väkivallasta, joutuivat uuden, julkisen luonteensa vuoksi erittäin traumatisoivan väkivallanteon ja rikoksen kohteeksi kun heidän alastonkuviaan julkaistiin. Sillä kyllä, ilman suostumusta julkaistun tunnistettavan alastonkuvan julkaiseminen on väkivaltaa, vaikka tekijä olisi oikeusministeriö. 

Tiedostojen julkistamisen prosessin julistettiin ottavan uhrien oikeudet vakavasti, mutta ne ovat mitä ilmeisemmin olleet niin vähäisen prioriteetin asia, että prosessissa tehtiin puolivahingossa (tai hiljentämistarkoituksella?) *lisää väkivaltaa* erittäin haavoitetuille naisille ja tytöille.

Nyt jo poistetuttujen kuvien ja tietojen julkaisu myllersi uhrien elämät “ylösalaisin”. Uhrit kuvailivat sitä “törkeäksi”, “hengenvaaralliseksi” ja “uudelleentraumatisoivaksi”. Yksi uhri oli saanut tietojensa levittämisen jälkeen tappouhkauksen. 

Väkivaltaa väkivallan perään. Raiskauskulttuurissa uhrit saavat keskittyä toipumiseen vasta vuosia tai vuosikymmeniä väkivallantekojen jälkeen.

Järjestelmä petti uhrit kerta toisensa jälkeen

Se mikä on täysin varmaa Epsteinin ja hänen rikkaiden kamujensa rikoksissa ilman syvempääkään perehtymistä epäiltyjen seksuaalisuutta loukkaavien väkivallan tekojen yksityiskohtiin on, että järjestelmä petti uhrit kerta toisensa jälkeen. Heidän tietojensa ja alastonkuviensa jakaminen on niistä viimeisin.

Järjestelmä petti uhrit, mutta silloinkin kun se edes hieman toimi, ihmiset pettivät heidät. Epstein tuomittiin jo vuonna 2008 alaikäiseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta, mutta se ei lopettanut hänen, tuomion jälkeen rekisteröidyn seksuaaliirikollisen, saamaansa tukea ja sitä kautta painajaismaista toimintaansa. 

Juuri tämä on raiskauskulttuurin ytimessä. Tapahtui mitä vaan, vaikutusvaltainen tai hurmaava tekijä voittaa. Epsteinin ihmiskaupan epäillään kestäneen lähes kaksi vuosikymmentä, kymmenen vuotta myös tuomion jälkeen. Myös oikeusjärjestelmän vinoumat mahdollistivat Epsteinin toiminnan jatkumisen (Epsteiniä vastaan nostettuja oikeustoimia voi seurata täältä NPR:n koosteesta).

Edes Epsteinin saatua tuomion eliittiyhteisö ei hylännyt häntä tai suhtautunut hänen toimiinsa kriittisesti ja niistä rikosilmoituksia tehden. 

Mikään järjestelmä ei auta lopettamaan raiskauskulttuuria, jos yhteisöt ja ihmiset niiden sisällä eivät ole valmiita oikeustuomion lisäksi lopettamaan väkivaltaista toimintaa puuttumalla siihen, olemalla tukematta sitä ja eristämällä tekijän.  Jokaisen tulee puuttua ympärillään näkemäänsä ja oikeasti toimia arvojensa mukaisesti; nollatoleranssin tulee olla meidän DNAssamme. 

Kaikesta tästä tulisi raportoida sen vakavuuden vaatimalla tavalla, samalla sitä mahdollistavaa kulttuuria aktiivisesti purkaen, tekijöitä vastuuttaen ja uhrien oikeukset keskiössä pitäen. Hälyttävän vähän on Suomessa näkynyt tätä näkökulmaa.

Raiskauskulttuurissa ei ole kyse vain tekijöistä, vaan kaikista ihmisistä, jotka mahdollistavat sen

Hirvittävän väkivallan tekijät ja sen mahdollistavat ovat usein aivan tavallisia ihmisiä. Arvostettuja älykköjä, poliitikkoja, IT-yrittäjiä, kansainvälisten järjestöjen pomoja, aviomiehiä ja yleensä juuri miehiä tukemassa toisia miehiä. Ei pelkästään tässä Epsteinin tapauksessa tai Yhdysvalloissa. Ranskassa Gisele Pelicot, jonka aviomies huumasi vaimoaan tarjoten verkossa häntä raiskattavaksi, olisi säästynyt vuosikymmenien tuskalta jos joku näitä ilmoituksia nähneistä miehistä olisi puuttunut asiaan. Italiassa parituhatta aviomiestä jakoi vaimojensa alastonkuvia toisilleen ilman suostumusta vuosia Facebookissa ilman että kukaan puuttui. 

Raiskauskulttuurissa ei ole kyse vain tekijöistä, vaan kaikista ihmisistä, jotka mahdollistavat väkivallan jatkumisen vaikenemisellaan tai välinpitämättömyydellään. Raiskauskulttuuria ylläpitävät ne ihmiset, jotka unohtavat julkista keskustelua käydessään sen, että jokainen Epsteinin ja hänen rikkaiden kamujensa uhri on ihminen, ainutlaatuinen yksilö, jolle on aiheutettu sanoinkuvaamatonta kipua ja kärsimystä ja jotka tuskin koskaan tulevat saamaan kaikesta tästä julkisuudesta mitään hyvää.

Rankaisemattomuuden kulttuuri, jossa hirvittävimpienkään rikosten tekijöille ei tule seurauksia ja joista uutisoinnissa mahdollistava kulttuuri jätetään perkaamatta, on iso syy siihen miksi niin moni ei koskaan kerro kokemastaan eikä seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa saada poistettua maailmasta.

Maailmassa, jossa tämän tason seksuaalirikokset eivät räjäytä koko systeemiä, naisia pelottaa. Ja aivan syystä.

The post Väkivaltaa väkivallan perään: Epsteinin asiakirjat ovat painajaismainen oppikirjaesimerkki raiskauskulttuurista appeared first on Elina Nikulainen.

Olen vältellyt tämän blogin kirjoittamista. Olen lukenut Gisèle Pelicot’n raiskausoikeudenkäynnin otsikoita puolisilmällä, pintaa hipaisten ja sydämen ohi. Pysähtymättä. Tänäänkään en halunnut tätä kirjoittaa, koska pelkään miltä tuntuu katsoa tapausta kohti, todella katsoa ja nähdä se kaikessa hirveydessään. Mutta olen sen hänelle velkaa, olemme kaikki sen hänelle velkaa. Meidän pitää pystyä elämään tässä maailmassa ja toteamaan, että tällaista tapahtuu ja meidän pitää pystyä parempaan. Meidän pitää puuttua jo niihin pieniin asioihin, jotka mahdollistavat äärimmäisen seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan.

En sinänsä ihmettelisi, jos olet onnistunut kokonaan välttämään tämän ranskalaisen oikeusjutun, koska Suomessa siitä on uutisoitu yllättävän vähän. Syytettynä on mies, joka noin vuosikymmenen ajan huumasi vaimoaan tarjoten häntä verkossa raiskattavaksi. Hänen lisäkseen syytetyn penkillä on ainakin kymmeniä miehiä, jotka tarttuivat tarjoukseen ja raiskasivat miehen vaimon, osa toistuvasti. Raiskaukset videoitiin. Suurin osa raiskaajista ei käyttänyt kondomia ja tartutti Pelicotiin seksitauteja. Osa tarjouksen nähneistä muutti mielensä ennen raiskausta, mutta kukaan – KUKAAN – ei raportoinut poliisille. Aviomies on muusta asiasta kiinni jäätyään ja oikeudenkäynnin aikana tunnustanut raiskausten järjestämisen sekä myös itse raiskanneensa vaimoaan. Koko tämän ajan Gisèle Pelicot (nyt 72 vuotta) luuli eläneensä onnellisessa avioliitossa rakastamansa miehen, lastensa isän, kanssa. 

Kaiken tämän jälkeen, jota Pelicot on kuvaillut maailmansa murenemisena, hän päätti että oikeudenkäynti käydään avoimin ovin, koska hänellä ei ole mitään hävettävää. Koska häpeä kuuluu hänet raiskanneille miehille ja hänen aviomiehelleen, ei hänelle. Ei koskaan uhreille. Kieltäytyminen yksityisyydestä ja siitä häpeästä, jota uhrin taakaksi seksuaalirikoksista asetellaan, on nykymaailmassa niin suuri hyppy suostumuskulttuuriin, että solidaarisuusviestejä näkyy ympäri Ranskaa ja maailmaa. Graffiteissa ja banderolleissa lukee “Gisèle, les femmes te remercient”. Gisèle, naiset kiittävät sinua.

Gisèle Pelicot’n aviomiehen ja niiden 50-200 hänet raiskanneen miehen tekemä väkivalta on yksi äärimmäinen esimerkki raiskauskulttuurista, jossa nainen ei ole ihminen, yksilö lainkaan, vaan miehen omaisuutta. Esine. Oksennusastia, kaatopaikka, tyhjennyskuilu. Nämä ovat hirvittäviä sanoja käyttää ihmisestä ja sanon ne tarkoituksella, sillä Pelicot’lle tehty väkivalta on niin hirveää, että haluan edes pienen osan siitä julmuudesta välittyvän tästä tekstistä. Että sinäkin pysähdyt, edes tänään, kansainvälisenä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä. 

Tästä sietämättömästä väkivaltatekojen vyyhdistä voisi kirjoittaa montaa eri asiaa nostaen. Haluaisin puhua ikääntyvän naisen hauraudesta. Gisèle on samanikäinen kuin oma äitini, lempein ihminen jonka tiedän. Paikkansa olisi Suomessakin nostaa kaikkia niitä päättömiä selityksistä, – jotka eivät ole suostumusta nähneetkään – joita Gisèleä raiskanneet miehet ovat oikeudenkäynnissä esittäneet: “luulin, että hän oli kuollut”, “veljeni eivät kutsuneet uudenvuoden juhliinsa”, “tässä oli kyse roolileikistä” ja niin edelleen. Tärkeä näkökulma olisi myös, miten teknologia oli itse asiassa uhrin tukena tämän rikoksen tutkinnassa ja oikeudenkäynnissä. 

Mutta minun on pakko kääntää katse jo pois. Koska en enää kestä ilman, että kaikki toivo menee. En pysty eläytymään, ajattelemaan ja lukemaan lisää. Sydämeni ei kykene vastaanottamaan sitä rajatonta tuskaa, mikä tästä vääryydestä nousevaan kipuun ja sen mahdollistamaan välinpitämättömyyten liittyy. Siirrän katseeni, koska minä en kestä edes katsoa sitä, minkä Gisèlle Pelicot joutuu kantamaan kehossaan.

Tästä huolimatta työ väkivallan ennaltaehkäisemiseksi jatkuu. Kädet aina jäävät, vaikka katse olisi hetkeksi käännettävä. Sinunkin kätesi. Meidän tulee käyttää kaikki (rauhanomaiset) työkalut rakentaaksemme suostumuskulttuuria. Me emme ansaitse Gisèle Pelicot’n päättäväisyyttä kieltäytyä hänelle tehtyjen rikoksien ja yhteiskunnan tarjoamasta häpeästä, ellemme toden teolla ala muuttua. Me juhlimme hänen rohkeuttaan nyt, hän astelee oikeustalolle aplodien saattamana. Mutta huomenna hän unohtuu ja niin moni meistä jättää taas puuttumatta, kun jotain epäilyttävää tulee vastaan. Me voimme muuttaa tämän tarinan, me voimme ottaa pienetkin väkivallan normalisoinnit vakavasti ja alkaa purkaa kulttuuria, jossa nainen on esine. Ei anneta Gisèlen unohtua.

Gisèle Pelicotin aviomiestä ja hänen muita raiskaajiaan kohtaan nostetun oikeudenkäynnin tuloksia odotetaan joulukuussa. Puuttumista naisia syrjivään, väkivaltaa väheksyvään ja normalisoivaan kulttuuriin tarvitaan tänään, huomenna, joka päivä. 

****

Jos sinut on huumattu tai raiskattu tai epäilet, että sinut on huumatussa tilassa raiskattu (ja toivottavasti näin ei sinulle tai rakkaallesi koskaan käy), tässä joitain ohjeita listassa, jonka alunperin keräsin someen kun epäilyksiä Rammsteinin laulajan väkivaltaisesta käytöksestä alkoi liikkua, nyt päivitettynä.

• Hae ammattilaisapua mahdollisimman pian tapahtuneesta. Tämä on monesta syystä tärkeää, myös mahdollista tulevaa oikeusprosessia ajatellen.

• Älä tuhoa pesemällä mitään todisteita, mutta jos olet peseytynyt, esimerkiksi raiskauksen aikana tai jälkeen käyttämäsi pesemättömät alushousut käyvät todisteista.

• Jos vain mahdollista, mene luotetun ihmisen kanssa seksuaaliväkivallan uhreille tarkoitettuun SERI-tukikeskukseen. Niissä on paras osaaminen seksuaalisuutta loukkaavasta väkivallasta ja he osaavat varmimmin tutkimuksissa ja testeissä huomioida myös erilaiset tyrmäykseen käytetyt aineet. Vaikka kaikkia aineita ei missään testeissä ehkä vielä näykään, SERI-tukikeskuksissa sinulle tarjotaan monipuolista apua. Siellä on monenlaisia palveluita ja siellä osataan myös ohjata sinut muihin palveluihin. 

• Jos lähelläsi ei ole SERI-tukikeskusta, mene silti mahdollisimman pian tapahtuneen jälkeen jonnekin lääkärille. Tällä on paljon merkitystä todisteiden keräämisessä siksi, että terveydenhuollon ammattilainen kirjoittaa ylös tiedot tapahtuneesta ja arkistoitu kertomus on oikeudessa aina pätevämpää kuin muistinvaraiset todistukset, joita esimerkiksi raiskauksen uhrin läheisiltä kerätään. Sinun ei tarvitse tehdä päätöstä rikosilmoituksen tekemisestä heti, mutta se että tietosi jäävät järjestelmään auttavat sinua myöhemmin oikeusprosessissa, jos rikosilmoituksen teet.

• Tärkeimpänä muista tämä: sinä et ole tehnyt mitään väärää. Seksi ilman suostumusta on raiskaus ja toisen huumaaminen on jo itsessään rikos, vaikkei seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa ”ehtisikään” tapahtua. Aviopuolison tai kumppanin pitää aivan samalla tavalla kunnioittaa rajojasi kuin kenen tahansa muun.

• Älä jää kivun ja pelon kanssa yksin, jos sinulla ei ole läheisiä ihmisiä, joille tuntuu hyvältä kertoa tai puhua, vertais- ja jutteluapua löytyy esim Naisten Linja ja Tukinainen (kaikille sukupuolille)

The post Gisèle Pelicot – sankari, jonka tarvitsemme, mutta emme vielä ansaitse appeared first on Elina Nikulainen.

Aikaisemmin tällä viikolla  USAn vaalitulos syöksi monet meistä epätoivon alhoon. Jäätävää kyytiä on tulossa naisille, vähemmistöille, eläimille, ympäristölle, ilmastolle jne jne. You name it. Odotettavissa on mitä suurimmalla todennäköisyydellä Trumpin ensimmäistäkin kautta vaarallisempaa menoa.

Trumpin toisella presidenttikaudella on merkitystä myös suostumukselle. Kehon itsemääräämisoikeus, joka usein tiivistetään lauseeseen “My body, my choice”, on suostumuksen ytimessä. Saman tien vaalivoiton jälkeen alkoi näkyä netissä todella oksettavilla tavoilla “Your body, my choice” -häirintää ja raiskausta kannattavaa ahdistelua. Trumpin poliittinen menestys on monella tapaa juuri raiskauskulttuurin voitto.

Raiskauskulttuurilla ratsastusta on Trump tehnyt koko poliittisen uransa. Jo vuonna 2016 Trumpin vaalikampanjoinnin aikaan väkivaltaa kokeneiden tukilinjat täyttyivät naisten soitoista. Ahdistus nousi tuolloin kattoon ja monien traumat aktivoituivat.

Kovinkaan moni feministi ei liene unohtanut tuolloin Yhdysvaltoja ravistellutta ja traumoja auki repinyttä Trumpin vanhaa heittoa, jota voisi suht tosissaan kutsua esimerkiksi antisuostumuslausunnoksi:

“Tunnen automaattisesti vetoa kauniisiin – Alan vain suutelemaan niitä… Ja kun olet tähti, ne antaa sun tehdä sen. Voit tehdä mitä vaan, tarttua niitä p***usta. Voit tehdä mitä vaan”. ( “I’m automatically attracted to beautiful — I just start kissing them… And when you’re a star, they let you do it. You can do anything. Grab them by the p****. You can do anything.”)

Anteeksipyyntöä tästä ei kuulunut, Trump sivuutti tuolloin väkivallan normalisointinsa ja siihen yllyttämisen perus pukukoppipuheena. Kesän 2024 raiskausoikeudenkäynnin jälkeen hän taas kunnostautui käyttämällä raiskauskulttuurille hyvin tyypillistä tapaa kehystää häirintä ja seksuaalinen väkivalta; hän sivuutti yhden häntä syyttäneistä naisista viittaamalla, ettei nainen ollut tarpeeksi viehättävä. Samaa argumenttia käytetään myös toisinpäin. Suositun miehen ei tarvitse raiskata. Ihan kuin seksi tai väkivalta liittyisi ihmisen haluttavuuteen, eikä rajoihin ja niiden rikkomiseen.

#MeToo Trumpin ensimmäisenä presidenttivuonna 2017 ja sen jälkimainingit herättivät aikanaan toivoa monissa meissä, että eteenpäin oli menty pysyvämmin. Monia asioita saatiin kuin saatinkin maailmalla ja Suomessa edistymään väkivallan vastaisessa työssä. Trump itse on joutunut kohtaamaan oikeudessa tekojensa seurauksia. Ainakin 26 naista on julkisesti syyttänyt Trumpia seksuaalisuutta loukkaavasta väkivallasta. Hänet on ehditty tuomita vakavasta rikoksesta (felony), jonka takia voi joissakin Yhdysvaltain osavaltioissa menettää äänioikeutensa pysyvästi tai määräajaksi. Trumpin oikeusjuttujen edistymistä voi muuten halutessaan tarkastaa Politicon seurantasivuilta. 

Tasaisin väliajoin puhkeaa somessa suuri huoliaalto siitä, miten raiskaussyytökset pilaavat miehen elämän. Ja silti – silti – valkoinen mies, joka on tunnettu siitä, miten hän kehuskelee seksuaalisen väkivallan teoillaan, on nyt valittu kahdesti maailman eniten valtaa käyttävän ihmisen asemaan. Jos raiskaussyytökset jonkun miehen uran pilaavat, ei se kyllä ole valkoinen heteromies. 

Trumpin voiton juovuttamat trollit ja naisvihaajat riehuvat netissä siis paraikaa, miten naisten kehot kuuluvat miehille. Nicholas J. Fuentes, valkoisen ylivallan kannattaja ja podcastaaja, oli ilmeisesti yksi tuon trendin aloittajista postaamalla X/Twitteriin ensimmäisen “Your body, my choice. Forever.” -julkaisun, joka oli jo perjantaina nähty yli 35 miljoonaa kertaa. 

Institute for Strategic Dialogue julkaisi perjantaina 8.11. vertailun X:ssä, TikTokissa, Facebookissa ja Redditissä näkyvästä häirinnästä. Vertailu näytti, että Trumpin voiton varmistuttua “Your body, my choice”, “Repeal the 19th” (naisten äänioikeuden takaavan perustuslain lisäyksen kumoaminen) ja “Get back to the kitchen” -mainintojen määrät räjähtivät kaikilla alustoilla. Näillä lauseilla tehtyä ahdistelua on raportoitu myös offline, esimerkiksi kouluissa ja kaduilla.

On selvää, että seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan normalisointiyritykset tulevat vahvistumaan Trumpin aikakaudella “vapaan maailman johtajana” (hah!), eikä Yhdysvaltain vaalien jälkeinen ilmapiiri ainakaan madalla esimerkiksi kynnystä raportoida raiskaus. Väkivaltatrauman kanssa elävillä on raskaat ajat, sillä vaalitulos kertoo jälleen kerran sen, miten vähän yksikään yhteisö väkivallan uhrien kokemuksia priorisoi.

Mitä tapahtuu Yhdysvalloissa, vaikuttaa aina myös Suomeen, eivätkä asenteet ole täällä lähtökohtaisestikaan kunnossa. Tiedämme esimerkiksi jo etukäteismainonnasta, että ensi viikolla julkaistava Suomen Väkivaltaobservatorion ja NYTKIS ry:n Valoa, ei väkivaltaa -tutkimus tulee kertomaan, että aivan liian moni mies uskoo naisen ansaitsevan väkivallan myös Suomessa.

Olen tehnyt sen verran pitkään tasa-arvotyötä, että usein pystyn keskittymään siihen suureen kaareen ja sykleissäkin tapahtuvaan edistykseen. Mutta nyt olo on pitkästä aikaa kyllä synkkä. Huhhuh, mihin tässä vielä mennään? 

Vaikka itse USAn politiikka ei sortuisi pahimpien painajaisteni skenaarioihin, mikään ei vie pois sitä, että roolimalleilla ja representaatiolla on todella paljon väliä. Trumpin toinen voitto villitsee ne, jotka vähät välittävät naisten rajoista tai oikeuksista, ja – pahoin pelkään – houkuttelee mukaansa ne, jotka eivät ole ihan varmoja, mutta etsivät ehkä helppoja ratkaisuja ongelmiinsa. Suostumuksen kannalta tämä on tuhoisaa.

Meitä suostumuskulttuurin edistäjiä tullaan tarvitsemaan seuraavina vuosina entistä enemmän.

P.S. Jottei blogi päättyisi pelkkään toivottomuuteen, tässä pieni vinkkilista suomalaisista materiaaleista suostumuskasvatukseen liittyen. Jokaisella meillä on mahdollisuus vaikuttaa ympärillämme oleviin ihmisiin ja siihen, millaista tietoa he saavat.

Amnesty International Suomen Osaston oppimateriaalit suostumuksesta löytyvät täältä Materiaalit ovat ilmaisia ja niissä on vinkkejä opettajille eri oppitunneille. Mukana myös sateenkaari ja suostumus -materiaalit.

Ekvalita ry on tehnyt ruotsinkieliset materiaalit, jotka on tarkoitettu täydentämään terveystiedon oppikirjoja, ja se sopii erityisesti 7.–9.-luokkalaisille. 

Nuorten Exit tekee kouluvierailuja yläkouluihin, lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin, joissa puhutaan itsemäärämisoikeudesta, suostumuksesta ja seksuaaliväkivallasta. Ne ovat ilmaisia ja ne voi tilata minnepäin vain Suomea, koska ne toteutetaan etäyhteydellä.

Minun kirjani Haluatko? Pieni kirja suostumuksesta on hyvä erityisesti ihmiselle, joka pohtii omia ja muiden rajoja. Matalan kynnyksen yleistajuinen teos, jossa on myös konkreettisia vinkkejä. Sopii kaikenikäisille lempeässä jämäkkyydessään, mutta ehkä suosittelen yläkouluun ja siitä ylöspäin. Erityisesti niille, jotka eivät (vielä) ole feministejä. Löytyy kirjastoista ja kirjakaupoista Voit lukea lisää kirjasta esimerkiksi Turun klassillisen lukion oppilaiden kirjamessuhaastattelusta.

Helposti lähestyttävää tietoa suostumuksesta jakaa Nuorten Exitin lisäksi somessa esimerkiksi Sua Varten Somessa.

The post Your body, my choice – Trumpin kakkoskauden merkitys on suostumukselle synkkää appeared first on Elina Nikulainen.