Digitaalinen kontrolli ei ole suurta rakkautta vaan väkivaltaa

Tällä hetkellä teknologiavälitteistä väkivaltaa voi olla erityisen vaikeaa tunnistaa väkivallaksi. Siitä puhutaan aivan liian vähän, siihen ei juuri puututa ja sen vaikutusta usein vähätellään.

Saako toisen sijainnin seuraamista vaatia? Kun jakaa tiliensä salasanat, kertooko se suuresta rakkaudesta ja siitä ettei ole mitään salattavaa? Pitääkö toiselle aina vastata reaaliajassa vai voiko rakkaan viestin lukea ja vastata myöhemmin? Pitääkö lähettää nudeja, jotta someflirttailun kohteen kiinnostus säilyy? Digiympäristöissä oletusarvo on nykyisin helposti se, että yhteyden pitäisi olla salamannopeaa, kokoaikaista ja intensiivistä. Siis ainakin jos oikeasti tykkää toisesta ja on valmis asettamaan hänet etusijalle.

Tosiasiassa jos kaipaa todisteita voidakseen luottaa toiseen tai jos ei voi koskaan irrottaa yhteydestä rakastettuunsa, kertoo se huolestuttavia asioita suhteesta tai henkilöstä itsestään. Toisen someprofiilin jokaisen liikkeen jatkuva kyttääminen ei tee kenellekään hyvää. Pahimmillaan tällainen pakkomielteisyys ilmenee väkivaltaisena kontrollina. Esimerkiksi toisen jatkuva pommittaminen viesteillä ja soitoilla ja vaatimus olla aina tavoitettavissa sekä toisen somekäyttäytymisen pienimpiinkin yksityiskohtiin puuttuminen on juurikin sitä, väkivaltaa. E:n tilanne ylläolevassa sarjakuvassa ei valitettavasti ole harvinainen.

Viime keväänä työpäiväni olivat täynnä erilaisiin teknologiavälitteisen väkivallan tapauksiin tutustumista syventyessäni Verkko ilman väkivaltaa -hankkeeseen. Digitaalisten rajojen kysymykset pyörivät paljon mielessäni samoin kuin se, miten vähän niihin kiinnittyi huomiota julkisessa keskustelussa. Verkko ilman väkivaltaa -podcastimme ensimmäisessä jaksossa Naisten Linjan Ella Grandströmin ja Pääkaupungin turvakodin Tommi Tolmusen kanssa keskustellessa digitaaliset rajat nousivat esille yhtenä isona asiana. 

Tämä aikakausi tuntuu lähtökohtaisestikin olevan erityisen huono terveelle etäisyydelle ja tauoille jopa ihan vain itsensä ja teknologian välillä; doomscrollaamme itsemme huonovointisiksi. Kun suhde teknologiaan on usein jo lähes sairas ja olemme “kroonisesti online”, ei ole ihme miksi digitaaliset rajat voi olla parisuhteessa niin vaikea paikantaa ja sanoittaa toiselle ihmiselle. Monilla myös niiden kunnioittaminen vaatii yhä opettelua ja osa rikkoo niitä tahallaan.

Tilastot ovat karuja. Poliisin mukaan verkkovälitteinen seksuaaliväkivalta on yhä tavanomaisempaa ja kohdistuu yhä nuorempiin lapsiin. Vastaavasti Ensi- ja turvakotien liitto kertoo, että jopa 45 prosenttia 16–17‑vuotiaista seurustelleista tytöistä on kokenut väkivaltaa parisuhteessaan. Fyysisen, seksuaalisen ja henkisen väkivallan lisäksi väkivalta saattaa usein olla juuri teknologiavälitteistä väkivaltaa kuten jatkuvaa viestittelyä, sijainnin seuraamista tai muuta digitaalista kontrollia sekä seksuaalisten kuvien jakamista ilman suostumusta. 

Tällä hetkellä teknologiavälitteistä väkivaltaa voi olla erityisen vaikeaa tunnistaa väkivallaksi ja vääräksi. Siitä puhutaan aivan liian vähän, siihen ei juuri puututa ja sen vaikutusta usein vähätellään. Esimerkiksi tietynlainen seksuaalinen häirintä verkossa, kuten nuoriin naisiin kohdistuva seksuaalissävytteinen ahdisteleva kommentointi, on niin yleistä somessa, että moni erityisesti nuori turtuu siihen. Vaikutukset voivat silti olla vakavia ja näkyä vasta vuosien päästä.

Seksuaaliseen häirintään turtumisen ja intensiivisen yhteydenpidon ihannoinnin keskellä teknologinen kontrolli ja jatkuva huomio voi normalisoitua osaksi ihan tavallista ja tavoiteltavaa parisuhteen mallia. Se on todella vaarallista. Digitaalisten rajojen kunnioittamista tulisi opettaa kaikenikäisille.

Rajojen kunnioittamisen lisäksi kykyä tunnistaa ja vetää omia rajoja digitaalisesti tulee vahvistaa. On tärkeää huomioida kun puhumme digitaalisista rajoista, että niiden vetämisen hyväksyttävyyteen liittyy paljon sukupuolittuneita oletuksia: naisten pitää aina laittaa muiden tunteet omiensa edelle ja varoa loukkaamasta ketään ja miesten taas tulee aina olla valmiina vaikka alastonkuviin. Muunsukupuoliset ja sukupuolettomatkin on usein kasvatettu näiden binääristen sukupuolinormien mukaan. Digitaalisia rajojen tunnistamista tulee vahvistaa näitä normeja purkamalla.

Teknologia voi tuoda meitä lähemmäs rakkaitamme, kun joudumme olemaan erossa pitempiä aikoja. Se voi myös tuoda suurta iloa arkeemme ja parhaimmillaan piristystä seksielämäämme. Sen ei kuitenkaan saa antaa hallita mitään ja siitä pitää pystyä irrottamaan, eikä teknologiaa saa käyttää kontrollin välineenä. 

Jokaisella meistä on oikeus digitaalisiin rajoihin ja omaan tilaan. Myös parisuhteissa.

Verkko ilman Väkivaltaa -hanketta ja digitaaliset rajat -sarjakuvaa rahoittaa Alfred Kordelinin säätiö.